17.8.2026 - 28.5.2027
KENELLE
Suomen kieli tuettu TUVA-koulutus on suunnattu sekä oppivelvollisille että aikuisille maahanmuuttaneille, jotka tarvitsevat tukea ja valmiuksia siirtyäkseen ammatilliseen koulutukseen, lukiokoulutukseen tai työelämään.
KOULUTUKSEN SISÄLTÖ
S2-tuetun TUVA-koulutuksen tavoitteena on saavuttaa sellaiset opiskeluvalmiudet, etenkin suomen kielessä, joiden avulla opiskelija voi hakeutua jatko-opintoihin tai työelämään.
Koulutuksen laajuus on enintään 38 opintoviikkoa. Jokaiselle opiskelijalle tehdään henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, jossa otetaan huomioon kielitaitotaso ja aiemmat koulutukset/kurssit.
Suurin osa opinnoista on suomen kieltä vahvistavia opintoja. Koulutuksessa painotetaan työelämätaitoja ja -yhteistyötä ja siihen kuuluukin 8-12 viikkoa työelämässä tapahtuvaa kielen oppimista. Lisäksi opiskelija suorittaa esimerkiksi hygieniapassin ja voi valita oman alansa alakohtaisen suomen kielen kurssin. Suomen kieltä harjoitellaan myös autenttisissa tilanteissa vapaaehtoistyössä.
Koulutuksen tavoitteena on mahdollistaa opiskelijan hakeutuminen jatko-opintoihin tai työelämään. Tämä voi tapahtua joustavasti myös kesken lukuvuoden, jos sopiva koulutus- tai työpaikka löytyy.
Koulutukseen voi hakeutua myös korottamaan päättötodistuksen arvosanoja niin suomen kielessä kuin reaaliaineissakin. Kysy lisää ryhmänohjaajalta!
ASUMINEN JA KULKEMINEN
Opiskelijoilla on mahdollisuus asua opiston asuntolassa koulupäivinä. Majoittuminen ja ruokailut ovat maksuttomia.
Opisto tarjoaa monipuoliset tilat harrastamiseen ja vapaa-ajanviettoon. Iltaisin opistolla työskentelee yhteisöohjaaja, joka järjestää erilaista toimintaa kaikille opiskelijoille.
Opistolle on linja-autoyhteys Kouvolan matkakeskukselta.
Kouvolassa asuvan opiskelijan on mahdollista hakea kaupungin tarjoamaa maksutonta bussikorttia koulumatkoja varten.
OPINTOMAKSUT
Opetus, oppimateriaalit ja ruokailu ovat maksuttomia.
KOULUTUKSEEN HAKEUTUMINEN
Haku koulutukseen on päättynyt. Voit kysellä opiskelumahdollisuuksista ryhmänohjaajalta tai opiston toimistolta.
Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä ja tule tutustumaan :)
LISÄTIETOJA
Anastasiia Kiuru
anastasiia.kiuru@valkealanopisto.fi
p. 044 3388975
Opintotoimisto p. 044 700 7763

